SEM tukee Leo Straniuksen bioenergia kantaa

Leo Straniuksen blogissaan esittämä kirje komissaari Kataiselle on tiukkaa luettavaa. Kirjeessä Luonto-Liitto ja Suomen luonnonsuojeluliitto vetoavat komissaariin mm. ettei bioenergia määritellä poliittisesti nollapäästöikseksi.

Myös SEM on tänä vuonna esittänyt tieteellistä lähestymistä bioenergian kestävyyskriteereihin. On hieno nähdä, että myös muut ympäristöjärjestöt ovat heränneet asiaan ja nostavat sen esille.

SEMn mukaan on erityisen tärkeää, että välineet ja tavoitteet eivät mene sekaisin ilmastopolitiikassa ja toimissa.  Jatkossa EUnkin alueella pyritään yhä enemmän yhden maalin periaatteeseen, eli päästöttömyyteen, uusiutuvien osuuden kasvattamisen sijaan. Mm. Pariisin sopimuksen hengen mukaisesti, päästöjen vähennyksellä pyritään rajoittamaan lämpeneminen 1.5 asteeseen. On oletettavaa, että tulevina vuosina erilaisia porsaanreikiä tullaan tukkimaan mikäli ilmakehästä mitatut CO2 tasot kasvavat vaikka paperilla niiden tulisi laskea. Tällöin bioenergian kestävyyskriteerien kiristyminen tai nollapäästöisyydestä luopuminen on realistinen riski, joka myös puhuu päästötavoitteisiin keskittymisen puolesta.

 

SEMn lausunnot:

Bioenergia:

SEM: Suomen etu on perustaa bioenergiakanta tieteeseen

SEM: Kommentti bioenergian kestävyyden kannan luonnokseen

SEM: Lausunto TEMin uusiutuvan energian tukijärjestelmää selvittävälle työryhmälle

 

Energia- ja ilmastostrategia ja ilmastopolitiikka:

SEM jätti vastineensa Suomen energia- ja ilmastostrategian ja keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman valmisteluun

 


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s