Ydinvoima

Tuoreita raportteja vaarallisen ilmastonmuutoksen torjumisesta

Vaarallisen ilmastonmuutoksen hillitseminen on yksi tärkeimmistä ympäristönsuojelun ongelmista, joka täytyy ratkaista. Mikäli ilmastonmuutos etenisi nykyisten arvioiden mukaisesti, se vaarantaisi paitsi miljardien ihmisten elämän ja toimeentulon, myös biodiversiteetin säilymisen. Syy vaaralliseen ilmastonmuutokseen on ennen kaikkea fossiilisten polttoaineiden pidäkkeetön polttaminen. Vuoteen 2050 mennessä polttamiseen perustuvan ja hiilidioksidia ilmaan päästävän energiantuotannon täytyisi loppua lähes kokonaan. Useita keinoja hillitä […]

Tuoreita raportteja vaarallisen ilmastonmuutoksen torjumisesta Read More »

SEM vastustaa maakaasuinvestointien hyväksymistä kestävään rahoitukseen

EU:n kestävän rahoituksen taksonomia uhkaa vesittyä, koska fossiilinen maakaasu aiotaan määritellä ilmastoystävälliseksi. Päästötön ydinvoima voi jäädä kestävän rahoituksen ulkopuolelle. EU:n kestävän rahoituksen taksonomia eli luokittelujärjestelmä määrittää, millaiset investoinnit luokitellaan kestävän kehityksen mukaisiksi. Se vaikuttaa siten merkittävästi tulevaisuuden rahavirtoihin. Taksonomian tavoite on ohjata miljardeja euroja ympäristö- ja ilmastoystävällisiin hankkeisiin. Monet EU:n tulevat rahoitusinstrumentit, kuten korona-elvytys ja

SEM vastustaa maakaasuinvestointien hyväksymistä kestävään rahoitukseen Read More »

SEM jätti lausunnon käytetyn ydinpolttoaineen toimintapolitiikan päivittämisestä

Suomen Ekomodernistit on 18.03.2021 antanut lausunnon käytetyn ydinpolttoaineen toimintapolitiikan päivittämisestä. Päivittämistä koordinoivat työ- ja elinkeinoministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö sekä Säteilyturvakeskus. Luonnoksista järjestetään kuuleminen myöhemmin tänä keväänä. SEMin lausunto on luettavissa kokonaisuudessaan tässä artikkelissa. Lausunto: ”Suomi on edelläkävijä käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoittamisessa. Lisäksi tiedämme käytetyn polttoaineen olevan suurella varmuusmarginaalilla hyvässä tallessa Onkalon kaltaisessa loppusijoitusluolassa. Samalla ydinvoiman roolia

SEM jätti lausunnon käytetyn ydinpolttoaineen toimintapolitiikan päivittämisestä Read More »

Puhtaat vetypolttoaineet – puuttuva linkki elinkelpoiseen tulevaisuuteen

Suomen Ekomodernistit ry:n kansainvälistä toimintaa edistävä energia-analyytikko Rauli Partanen kirjoitti hiljattain The 4th Generation -blogiin neliosaisen Tulevaisuuden vety –sarjan,  jonka osat julkaistiin myös suomeksi verkkomedia Verdessä.  Partanen peräänkuuluttaa kunnianhimoisempaa vetytaloutta sen merkittävien etujen sekä jo olemassa olevien edellytysten vuoksi. Ei yksinkertaisesti riitä, että puhdasta vetyä tuotetaan sähköverkon satunnaisella ylijäämäenergialla, vaan tuotantoa on syytä miettiä omana

Puhtaat vetypolttoaineet – puuttuva linkki elinkelpoiseen tulevaisuuteen Read More »

5.9.2020 – STAND UP FOR NUCLEAR 2020

Suomen Ekomodernistit järjestää STAND UP FOR NUCLEAR 2020 -tapahtuman Helsingin Narinkkatorilla 5.9.2020. Ilmastonmuutoksen selättäminen vaatii valtavat määrät uutta vähäpäästöistä energiantuotantoa ympäri maailmaa. Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC osoittaa skenaarioissaan suuren tarpeen myös ydinvoiman lisärakentamiselle. Tästä huolimatta monissa ilmastonmuutoksesta huolestuneissa maissa vastustetaan ydinvoimaa jopa niin, että täysin toimintakykyisiä ydinvoimaloita halutaan sulkea. Vuoteen 2050 mennessä Suomen vähäpäästöisen energiantuotannon täytyy

5.9.2020 – STAND UP FOR NUCLEAR 2020 Read More »

Podcast: Going Nuclear with Rauli Partanen

Rauli, co-founder and vice chair of Ecomodernist Society of Finland, recently participated in a lively discussion about nuclear power and climate change with the wonderfully named Trolling with Logic -podcast. That podcast has since become the most downloaded program they have! So go check what all the fuzz is about here. *** Ekomodernistien vara-pj ja

Podcast: Going Nuclear with Rauli Partanen Read More »

HS Mielipide 14.7.2015 – Pääasiat unohtuvat ydinvoimalakeskustelussa

Ohessa Rauli Partasen (SEMin hallituksen varapj) mielipide Hesarissa 14.7.2015, aiheena Fennovoimaan liittyvä keskustelu. Huom/korjaus tekstin harhaanjohtavaan ilmaisuun: Tanskan tuulivoiman tuotanto viime vuodelta (2014) oli 13 TWh, joten se oli selvästi suurempi kuin Fennovoiman tulevan voimalan vuosituotanto. Tekstiin päätynyt sanamuoto perustui musitikuvaan 2013 tuotannosta, joka oli noin 11 TWh. Lähde Wikipedia. Esimerkin tarkoitus ei ollut vähätellä Tanskan tuulivoiman tuotantoa,

HS Mielipide 14.7.2015 – Pääasiat unohtuvat ydinvoimalakeskustelussa Read More »

X