Suomen ekomodernistit ajavat kauaskatseista ja kokonaisvaltaista, osaoptimointia välttävää ympäristöpolitiikkaa. Järjestön kannat perustuvat erittäin vahvasti parhaaseen saatavissa olevaan tutkimustietoon, ja näkökantoja päivitetään säännöllisesti. Kieltäydymme sitoutumasta mihinkään kantaan, ajatusmalliin tai ratkaisuun niin ehdottomasti, ettemme voisi sitä muuttaa kokonaan. Mielipiteen vaihtaminen on meille hyve: kun tosiasiat muuttuvat, ekomodernistien mielipide muuttuu.

Tällä hetkellä ajankohtaisimmat ja akuuteimmat ympäristöongelmat ovat ilmastonmuutos ja biodiversiteetin tuhoutuminen, jotka ovat  ihmisen toiminnan ja nähtävissä olevassa tulevaisuudessa myös ilmastonmuutoksen etenemisen seurauksia. Ympäristöongelmat eivät kuitenkaan rajoitu yksin näihin kahteen ongelmaan. Tässä kirjoituksessa ongelmat on jaoteltu Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) laatiman mallin mukaisesti kahdeksaan eri teemaan, joita ovat

1. Ilmastonmuutos ja energia
2. Luonnon monimuotoisuus
3. Makea vesi ja meri
4. Luonnonvarat
5. Yhdyskuntarakenne
6. Ilman epäpuhtaudet
7. Kemikaalit ja haitalliset aineet
8. Vihreä talous

1. Ilmastonmuutos ja energia

1. Vaarallisen ilmastonmuutoksen hillitseminen on mahdollisesti tärkein yksittäinen tämänhetkinen ympäristönsuojeluongelma. Jos ilmastonmuutos etenee nykyisten arvioiden mukaisesti, se vaarantaa paitsi miljardien ihmisten elämän ja toimeentulon, myös biodiversiteetin säilymisen.
2. Ilmastonmuutoksen torjumiseksi ei ole olemassa yhtä patenttiratkaisua, mutta energian tuotanto on keskeisessä roolissa. Vaarallinen ilmastonmuutos johtuu ennen kaikkea fossiilisten polttoaineiden pidäkkeettömästä polttamisesta. Vuoteen 2050 mennessä polttamiseen perustuvan, hiilidioksidia ilmaan päästävän energiantuotannon täytyisi loppua lähes kokonaan. Kun tälläkin hetkellä noin 87 prosenttia maailman primäärienergiasta tuotetaan fossiilisilla, urakan mittakaava on suunnaton. Onnistuminen edellyttää paitsi uusiutuvien voimakasta tukemista, myös entistä tehokkaampia energiansäästötoimia. Lisäksi hiilen talteenottoteknologioita on tutkittava ja kokeiltava, joskin niiden laajamittainen käyttöönotto edellyttää nykyistä parempaa ymmärrystä talteenotetun hiilidioksidin pitkän aikavälin käyttäytymisestä.
3. Vaikka uusiutuvien voimakas kasvu onkin rohkaisevaa, niiden laajamittaiseen käyttöön liittyvät, osin avoimet ongelmat ja lyhyt käytettävissä oleva aika käytännössä vaativat, että vastuullinen politiikka ei hylkää mitään potentiaalisia vaihtoehtoja. Tästä syystä yhdymme mm. IPCC:n ja useiden energiajärjestöjen näkemykseen, jossa ydinvoima on yksi tärkeä osa ilmastonmuutoksen vastaista taistelua.
4. Ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää lisäksi nykyisen maailmanlaajuisen metsäkadon kääntämistä metsittymiseksi. Tästä syystä lähtökohtaisesti tuemme hankkeita, joiden tavoitteena on lisätä metsien ja kasvuston sitoman hiilidioksidin määrää. Tunnistamme, että talousmetsien aktiivinen hoito voi lisätä niiden kykyä sitoa hiilidioksidia ja puun käyttäminen rakennusmateriaalina esimerkiksi betonin korvaajana tuo ilmastolle kaksinkertaisen hyödyn.
5. Käyttäytymismuutoksilla, yhdyskuntarakenteen kehittämisellä ja tiedostavammalla politiikalla on myös tärkeä roolinsa energiankäytön ja ympäristövahinkojen vähentämisessä. Kannatamme mm. seuraavia ympäristömyönteisiä toimia: kierto- ja jakamistalouden edistäminen, kulutustottumuksien ja elämäntavan kohtuullistaminen, kannustaminen ympäristöystävällisempään ruokavalioon, tietoisuuden kasvattaminen ilmastonmuutoksesta ja muista ympäristöongelmista, sekä energian ja materiaalien kulutuksen vähentäminen. Näiden toimien onnistuminen ja lopulliset vaikutukset eivät kuitenkaan ole selviä. Vaadimme politiikkaa, jolla ilmastonmuutosta ja muita ympäristöongelmia kyetään helpottamaan merkittävästi vaikka ihmisten valtaosa ei muuttaisikaan radikaalisti käyttäytymistään tai omaksuisi nykyistä selvästi “vihreämpiä” arvoja.
6. Ilmastonmuutoksen torjunnan on annettava maailman köyhille valtioille ja niiden asukkaille mahdollisuus parantaa merkittävästi elintasoaan. Muunlaiset ratkaisut eivät ole eettisesti tai moraalisesti kestäviä, eivätkä ne tule myöskään onnistumaan.
7. Suomessa ponnisteluja energiantuotannon dekarbonisoinniksi on jatkettava ja kiihdytettävä entisestään. Tuotantomuotojen päästöjen laskennan ja vertailun on syytä perustua nykyistä paremmin tutkitulle tiedolle, siinä missä se nykyisin perustuu yleensä sopimuksille.

• Politiikan tulisi tähdätä ensisijaisesti fossiilisten polttoaineiden (ml. turve) korvaamiseen; toissijaisesti biomassan energiakäytön rajoittamiseen kestävälle tasolle; kolmanneksi muiden ympäristövaikutusten vähentämiseen.
• Uusien fossiilisia polttoaineita tai turvetta polttavien voimaloiden rakentaminen Suomeen on lähtökohtaisesti kiellettävä. Siinä missä samoissa laitoksissa voidaan polttaa myös uusiutuvia (biokaasu, biomassa, biohiili) on käytettävät polttoaineet määriteltävä ennalta.
• Uusiutuvalle ja/tai vähäpäästöiselle energialle suunnattujen tukien ja tukimekanismien tulee olla poliittisesti kestävällä pohjalla, jotta investointiympäristö pysyy ennustettavana.
• Tukien tulee olla tasoltaan riittäviä takaamaan uusiutuvan ja/tai vähäpäästöisen energian voimakas kehittäminen ja rakentaminen.
• Energiatukien tulee suuntautua pääosin tutkimukseen, uusien ratkaisujen kehittämiseen sekä investointeihin jatkuvien syöttötariffien sijaan.
• Turpeen energiakäytöstä on luovuttava mahdollisimman pian. Turpeen käyttö on ohjattava kohteisiin, joissa päästöt ja luontoarvojen menetykset minimoidaan.
• Biomassan energiakäyttö tulee jättää riippumattomissa tutkimuksissa kestäväksi todetulle tasolle ja painottaa se maa- ja metsäteollisuuden sivuvirtoihin.
• Mikäli mahdollista, biomassa tulisi ohjata ensisijaisesti korvaamaan fossiilisia tai fossiili-intensiivisiä materiaaleja ja raaka-aineita biotaloussektorilla ja päästökauppasektorin ulkopuolella, kuten kemianteollisuudessa, liikennepolttoaineina ja rakennusmateriaalina.
• Lähtökohtaisesti runkopuuta tai kantoja ei tule ohjata energiakäyttöön.
• Ydinenergiaosaaminen on säilytettävä ja ydinvoiman rakentaminen on oltava mahdollista jatkossakin.
• Sekä nykyisen ydinenergialain että tukikäytäntöjen tarkoituksenmukaisuutta on tarkasteltava ennakkoluulottomasti. Mahdollisuuksia rakentaa uuden sukupolven reaktoreita (ns. neljännen sukupolven reaktorit) Suomeen on selvitettävä ja edistettävä aktiivisesti.
• Olemassa olevia voimaloita korvattaessa tai suljettaessa ja uusia voimaloita harkitessa vaikutusarviointi tulee tehdä parhaaseen saatavilla olevaan tutkimustietoon perustuen.
• Katso myös verotus kohdasta 8.4.

2. Luonnon monimuotoisuus

1. Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on joiltain osin ilmastonmuutostakin kriittisempi ympäristöongelma. Suurin uhka luonnon monimuotoisuudelle on ihmisen lisääntyvä, luontoa kuormittava tai sitä kestämättömästi hyväksikäyttävä toiminta. Tällä hetkellä enää viidesosa maapallon pinta-alasta on vapaana ihmisen toiminnasta, ja nämäkin harvat alueet sijaitsevat lähinnä kylmillä tai kuivilla seuduilla. Ihmisten toiminnan vaikutusten hillitseminen tapahtuu ennen kaikkea perustuotannon – ruoan, raaka-aineiden ja energian – kehittämisellä tehokkaammaksi. Lähtökohtaisesti ihmiskäyttöön jo otetun pinta-alan potentiaalia tuottaa hyvinvointia on kasvatettava. Tämä tarkoittaa monessa tapauksessa tuotannon tehostamista. Mahdollisuuksien mukaan on kuitenkin edistettävä myös vaihtoehtoja, joissa ihmiskäyttö ja luontoarvot lomittuvat yhteen, ja tuotantomenetelmät ovat yhteensopivia biodiversiteetin säilyttämisen kanssa. Esimerkiksi maataloudessa ja osassa energiantuotantoa tämä on monin paikoin mahdollista. Toimintaa kehitettäessä on käytettävä ennakkoluulottomasti ja tapauskohtaisesti harkiten kaikkia tieteen ja tutkimuksen tuottamia menetelmiä, mukaanlukien geenitekniikkaa.
2. Ekologisesti kestävää maa- ja metsätaloutta on edistettävä, ja Suomeen on perustettava lisää riittävän laajoja ja yhtenäisiä luonnonsuojelualueita. Metsien- ja soidensuojeluohjelmat tulisi toteuttaa täysimääräisesti, ja ympäri maata tulisi perustaa riittävän suuria monikäyttöalueita, joissa teollinen metsätalous on kielletty. Tämä on tarpeen lajien ekologisten yhteyksien säilyttämiseksi ja lajiston geneettisen monipuolisuuden turvaamiseksi. Myös erityisen herkät ja vaarantuneet luontotyypit, kuten tunturi- ja koskiekosysteemit, tulee turvata.

3. Makea vesi ja meri

1. Vaikka ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvaminen uhkaa maailman meriä happamoitumisella, vielä toistaiseksi jätevesipäästöt, roskaantuminen, maalta tulevat ravinteet ja liikakalastus ovat suurimpia vesistöjä koskevia uhkia. Merten elinkelpoisuuden säilyttämiseksi erityisesti ravinteiden ja vierasaineiden valuntaa on vähennettävä, kalastuskiintiöitä tiukennettava (ja ohjattava korkeamman lisäarvon tuovaan matkailu- ja virkistyskalastukseen), ja liian tehokkaat pyyntivälineet on kiellettävä. Erityisesti herkillä pohjoisilla merialueilla ihmistoiminta tulisi supistaa mahdollisimman vähäiseksi. Laajakantoiset suunnitelmat pohjoisilla alueilla suoritettavasta öljyn- ja kaasunporauksesta ovat selvässä ristiriidassa sekä energiaongelman että merten elinkelpoisuuden säilyttämisen kanssa.
2. Suomessa Itämeri on yksi akuuteimpia vesistönsuojeluongelmia. Vaikka emme voi ratkaista ongelmaa yksin, tulee meidän kehittää toimintatapojamme niin, että Itämerta saastuttavat ravinnepäästöt saadaan kurottua minimiin. Tarkoitukseen varattuja määrärahoja on syytä käyttää tehokkaasti ja tarpeen vaatiessa niitä käytetään jopa ulkomaisten päästölähteiden tukkimiseen.

4. Luonnonvarat

1. Maailman väkiluvun kasvu, vaurauden lisääntyminen ja samalla hyödyntämiskelpoisten luonnonvarojen väheneminen luovat ihmiselle paineita ottaa käyttöön yhä laajempia alueita ja yhä tuhoisampia talteenottomenetelmiä. Tämän trendin hillitsemiseksi ja pysäyttämiseksi on ensiarvoisen tärkeää parantaa materiaalitehokkuutta, eli tuotettua hyvinvointia per käytetty materiaalimäärä. Kiertotaloutta eli jätemateriaalivirtojen ohjaamista entistä tarkempaan hyötykäyttöön on voimakkaasti edistettävä.
2. Kaivostoiminta ja muu luonnonvarojen hyödyntäminen tulee olemaan tulevaisuudessakin osa yhteiskuntaa. Kaivostoiminnan tulee perustua kestäville ja oikeudenmukaisille periaatteille, joissa huomioidaan niin paikallisten asukkaiden, tulevien sukupolvien kuin luonnonkin edut. Vaikka kaivostoiminnasta ei luultavasti koskaan saada todella “vihreää” liiketoimintaa, sen ympäristövaikutusten vähentämiseksi on tehtävä kaikki voitava. Ympäristövaikutusten per tuotettu materiaaliyksikkö tulisi olla tärkeä peruste kaivoksia luvitettaessa.
3. Mahdollisuuksien mukaan tulisi edistää kaivostoiminnan sijoittumista maihin, joissa toiminnan valvonta ja edellytykset mahdollisimman vähäiseen ympäristön kuormitukseen ovat kunnossa. Tällä hetkellä Suomi ei täytä valvontavaatimusta, mutta esimerkiksi luonnonsuojeluviranomaisten toimivaltaa kehittämällä Suomesta olisi mahdollista tehdä vastuullisen kaivostoiminnan edelläkävijä.

5. Yhdyskuntarakenne

1. Tiivis yhdyskuntarakenne on yksi niistä keinoista, joilla mahdollisimman suuri osa planeetasta voidaan jättää vapaaksi ihmisen jokapäiväisestä vaikutuksesta. Kannatamme siksi kaupungistumiskehitystä ja toimenpiteitä, joilla asumistehokkuus paranee.
2. Kasvavien kaupunkien toimivuutta tulee pyrkiä ylläpitämään ja parantamaan. Tässä olennaista on liikkumisen helppous, ympäristön viihtyisyys sekä palvelujen saatavuus.
3. Joukkoliikenteen sujuvuuden ja kattavuuden parantaminen sekä kevyen liikenteen edellytysten turvaaminen ovat olennainen osa kaupunkien kehittämistä.
   Vaikka yksityisautoilu haja-asutusalueilla on välttämätöntä, kaupunkeja ei tule rakentaa sen varaan. Laajamittaisen autoilun haitat tiiviissä kaupungissa, kuten tilantarve ja ilmanlaadun heikentäminen, tulee tunnistaa. Tulevaisuudessa autoilun haittoja voidaan huomattavasti vähentää esimerkiksi liikenteen sähköistämisellä ja yhteiskäytössä olevilla itseohjautuvilla autoilla.

6. Ilman epäpuhtaudet

1. Miljoonat ihmiset kuolevat ja lukuisat muut sairastuvat huonolaatuisen hengitysilman vuoksi joka vuosi. Ongelma on merkittävin maissa, joissa ei ole saatavilla modernia energiaa, kuten sähköä. Esimerkiksi ruuan valmistukseen käytetään usein biomassan pienpolttoa paikallisesti.
2. Myös kivihiilen tai biomassan polttaminen voimalaitoksissa aiheuttaa ilman epäpuhtauksia, mutta ne on mahdollista ja suhteellisen kustannustehokasta puhdistaa lähes täysin tuotantolaitoksella. Siksi kivihiilellä tuotettu sähkö on monissa köyhissä maissa valtava kansanterveydellinen parannus.
3. Kivihiili on edullinen tapa järjestää energiantuotanto, mutta kokonaispäästöjä olisi syytä rajoittaa. Tämän vuoksi kivihiilen päästönäkökulmasta käytettävissä oleva “budjetti” olisi reilua antaa kehittyvien maiden käyttöön.
4. Energiasektorin (mukaan lukien liikenne) sähköistystä olisi syytä lisätä, sillä se vähentää paikallisen polttamisen tarvetta.
5. Samalla polttamisen osuutta sähkön ja lämmön tuotannossa on pyrittävä vähentämään siellä missä se suinkin on mahdollista.

7. Kemikaalit ja haitalliset aineet

1. Ihmisen toiminnan seurauksena ympäristöön leviää erilaisia kemikaaleja, jotka mahdollisesti luonnossa kertyessään saattavat olla haitallisia ympäristölle tai ihmisille. Ympäristöön leviävien tai levitettävien kemiallisten aineiden vaikutuksia pitää arvioida perustuen tutkimuksella saatuun tietoon.
2. Haitallisten aineiden määrää ympäristössä ja ravintoketjussa on vähennettävä. Tulee kuitenkin muistaa, että aineiden vaikutus riippuu myös altistusmäärästä ja monissa tapauksissa myös kemiallisten aineiden käyttämättä jättämisellä on seurauksena. Esimerkkinä mainittakoon säilöntäaineet, joilla estetään ruoan pilaantuminen.

8. Vihreä talous

1. Ympäristönsuojelullisten tavoitteiden ei kuulu olla alisteisia talouskasvulle. Luonnon hyvinvoinnin tulee olla arvo itsessään, eikä sitä pidä arvottaa taloudellisesti. Luontoarvojen taloudellisessa arvotuksessa on vaarana se, että löydettäessä taloudellisesti arvokkaampi käyttö luontokohteelle sen suojelu ei ole enää perusteltavissa.
2. Tulee tunnustaa että aidosti kestävä kehitys edellyttää myös taloudellista kannattavuutta. Taloudellinen hyvinvointi nimittäin mahdollistaa sen, että jätämme osan luonnon resursseista käyttämättä. Täten myös luontoarvoja on voitava asettaa sisäiseen tärkeysjärjestykseen.
3. Päästöjen hillinnässä ja kestävien ratkaisujen edistämisessä avainasemassa ovat alueellisesti ja maailmanlaajuisesti poliittisin voimin asetettavat raamit. Yritysten omaehtoinen sosiaalinen vastuu ei ole toimiva eikä riittävä tapa edistää kestävää kehitystä.
4. Verotuksessa on siirryttävä haittaverojen suuntaan. Hiilidioksidin verotuksessa tulisi tarkastella myös James Hansenin lanseeraamaa vaihtoehtoista Fee-and-Dividend -mallia, jossa fossiilisilta polttoaineilta kerätään vero heti kun ne ensimmäisen kerran vaihtavat omistajaa, tai kun ne ylittävät markkina-alueen rajan. Hiilivuodot tukittaisiin asettamalla hiilitulli niille tuotteille, joiden tuotannon pakeneminen markkina-alueen ulkopuolelle olisi muuten todennäköistä. Maksetut hiiliverot palautettaisiin täysimääräisinä ja tasapuolisesti kansalaisille, jokaiselle yhtä paljon.
5. Koska yksi kaikenkattava ratkaisu ei ole todennäköinen, on koottava laaja paletti toimenpiteitä kestävien ratkaisujen kysynnän tukemiseksi, niiden poliittisen hyväksynnän helpottamiseksi ja huonojen vaihtoehtojen rankaisuksi. Ohjauksen tulee olla ennakoitavaa sekä riittävän kunnianhimoista, jotta äkillisille muutoksille ei tule tarvetta.