Peruskirja

Suomen Ekomodernistien peruskirja

Ekomodernismi on ympäristöliike, joka pyrkii parantamaan ympäristön hyvinvointia samalla, kun lisätään mahdollisuuksia ihmisten hyvinvoinnille. Ekomodernismi näkee itseisarvoisena sekä luonnon monimuotoisuuden ja elinvoiman että ihmiskunnan ja sen kehityksen. Nämä kaksi arvoa ovat erottamattomia: vain hyvinvoiva ihmiskunta pystyy keskittymään luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen, mutta toisaalta ihmiskunnan hyvinvointi edellyttää elinvoimaista luontoa.

Miljardit ihmiset kaikkialla maailmassa pyrkivät parempaan, vauraampaan elämään. Tämä vaurauden tavoittelu on luultavasti osa ihmisluontoa, emmekä lähtökohtaisesti tuomitse sitä. Ihmiskunnan vauraus on kuitenkin täysin riippuvaista planeetan ekosysteemien hyvinvoinnista. Hyvinvointia tulee kasvattaa tavoilla, jotka jättävät mahdollisimman paljon tilaa myös monimuotoisille ekosysteemeille. Tällöin mahdollisuus hyvinvointiin säilyy tulevillakin sukupolvilla. Vaikka ihmiskuvamme onkin lähtökohtaisesti optimistinen, pidämme epätodennäköisenä että kykenemme ratkaisemaan ongelmiamme jos ratkaisut edellyttävät suurten ihmisjoukkojen muuttavan ajatteluaan ja käyttäytymistään radikaalisti.

Hyvinvoinnin kasvu ja sen tasaisempi jakautuminen ihmisille on irrotettava luonnonvarojen ja ekosysteemien kestämättömästä hyödyntämisestä. Irtikytkennän onnistuminen on olennaisesti riippuvaista ihmiskunnan ekologista jalanjälkeä pienentävien trendien edistämisestä. Teknologinen kehitys mahdollistaa resurssien entistä tehokkaamman käytön esimerkiksi ravinnon ja energian tuotannossa sekä asumisessa. Nämä kehityskulut ovat monin paikoin jo käynnissä. Tämän seurauksena entistä suurempi osa Maapallosta jää ihmisen suoran hyödyntämisen ulkopuolelle.

Ekomodernismi suhtautuu optimistisesti ihmiskunnan kykyyn kehittyä ja ratkaista ongelmia, ja on ratkaisujen suhteen neutraali. Siksi haluamme edistää sekä näiden ongelmien että niiden ratkaisukeinojen havaitsemista ja ymmärtämistä yhteiskunnassa. Etusijalla tulee olla se, miten voimme parhaiten onnistua ihmisten tarpeiden ja luonnon yhteensovittamisessa käytännössä. Paras tapa mitata ja ymmärtää tätä onnistumista on tukeutua luotettavaan tutkimustietoon ja tutkijoiden parhaisiin arvioihin.

Tulevaisuus on kasvavissa määrin omissa käsissämme. Ihmiskunnalla on kyky muokata maapalloa ennennäkemättömillä tavoilla. Ekomodernismi haluaa varmistaa, että tätä kykyä käytetään vastuullisesti. Tämä tarkoittaa että paitsi ihmisten myös luonnon hyvinvointia kasvatetaan mahdollisimman paljon. Vain näin voimme turvata hyvinvoinnin pysyvyyden. Ihmiskunnan ja planeetan menestys ei ole vain yhteen sovitettavissa, vaan ne ovat toisistaan erottamattomia.

Me allekirjoittaneet olemme perustaneet Suomen Ekomodernistit ry:n, liittyneet sen jäseniksi ja hyväksyneet sen erillisessä liitteessä yksilöidyt säännöt.

Vantaalla, 25.6.2015

(Allekirjoittaneet)

Ville Tulkki
J. M. Korhonen
Rauli Partanen
Lauri Muranen
Meri Lauranto
Tere Sammallahti
J-M Hakala
Kaj Luukko