#biodiversiteettistrategia

Hyönteiskato uhkaa maapallon elinkelpoisuutta – ratkaisut löytyvät tutkimustiedosta

Hyönteisten sukupuuttoaallon vauhti on noin kahdeksan kertaa nopeampi kuin nisäkkäillä, linnuilla tai matelijoilla. Jos hyönteistuho jatkuu nykyistä tahtia, ihmisen selviytymismahdollisuudet heikkenevät merkittävästi. Tämän pitäisi olla suuri huolenaihe kaikkialla maailmassa, sillä hyönteiset pölyttävät tärkeimmät kasvilajit, pitävät maaperän terveenä, kierrättävät ravinteita ja säätelevät tuhoeläinkantaa. Hyönteiset ovat monille eliölajeille ensisijainen ravinnon lähde. Esimerkiksi useat lintulajit, kuten räystäspääsky, ovat hyönteisistä […]

Hyönteiskato uhkaa maapallon elinkelpoisuutta – ratkaisut löytyvät tutkimustiedosta Read More »

EU:n biodiversiteettistrategia vs. Suomelle tärkeä metsätalous

Yli puolet Suomen maapinta-alasta on metsää. Vuoden 2018 uhanalaisuusarvioinnin mukaan pitkään jatkunut kestämätön metsätalous on heikentänyt metsien luontaisia ominaispiirteitä huomattavasti. Vanhat metsät, vanhat puuyksilöt sekä kuolleet puut ovat määrällisesti vähentyneet. Lisäksi puulajisuhteissa on tapahtunut muutoksia. Ihmisen aiheuttamista elinympäristömuutoksista johtuen 76 % Suomen metsäluontotyypeistä on uhanalaisia, joista yhdeksän on arvioitu olevan erittäin uhanalaisia. Samalla monet metsien eliölajit ovat uhanalaistuneet,

EU:n biodiversiteettistrategia vs. Suomelle tärkeä metsätalous Read More »

Ensimmäinen maakunnallinen biodiversiteettiohjelma Suomeen

Pirkanmaa on saamassa ensimmäisenä maakuntana Suomessa oman alueellisen biodiversiteettiohjelman. Pirkanmaan lumo – luonnon monimuotoisuusohjelma 2022-2030 laaditaan tänä vuonna Pirkanmaan ELY-keskuksen toimesta yhteistyössä Pirkanmaan liiton kanssa. Suomen ympäristökeskuksen tuoreesta raportista kävi ilmi, että Pirkanmaa on erittäin merkittävä maakunta Suomen uhanalaisten lajien säilymisen kannalta. Pirkanmaalla esiintyy yli 320 valtakunnallisesti uhanalaista ja noin 370 silmälläpidettävää lajia, joista osa määriteltiin Pirkanmaan vastuulajeiksi. Uhanalaisten

Ensimmäinen maakunnallinen biodiversiteettiohjelma Suomeen Read More »

X