Uutta Ydinvoimaa. Nyt!

AVOIN KIRJE TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖLLE

Suomen ja Euroopan päästöjen nopea pudottaminen onnistuu varmemmin ja pienemmällä kustannuksella, kun käytetään kaikkia työkaluja niiden potentiaalin mukaan. Ydinvoiman potentiaali ollaan nyt hukkaamassa, ja päästötavoitteisiin pääsy vaarantamassa. Suomen Ekomodernistit ry vaatii Työ- ja elinkeinoministeriöltä nopeita ja viivyttelemättömiä toimia joilla sallitaan ja edistetään seuraavan sukupolven ydinvoimaloiden rakentamista Suomessa ja niiden vientiä myös ulkomaille.

  1. Ydinenergialaki ja sääntely kuntoon pikavauhtia pienreaktorien osalta. Monet uuden sukupolven erikokoiset ja erilaiset reaktoriteknologiat ovat tulossa saataville 2020-luvulla, ja niiden potentiaali Suomen lämmityksen, teollisuuden ja liikenteen polttoaineiden päästöjen kustannustehokkaassa vähentämisessä on valtava. Nykyisellään laki ja sääntely tekevät tästä kuitenkin käytännössä mahdotonta. Turvallisiksi osoitettuja pienreaktoreita tulee voida jatkossa rakentaa ja operoida ilman kallista ja jähmeää byrokratiaa ja sanelevaa sääntelyä sekä miljoonia maksavaa riskialtista periaatelupakeskustelua jokaiselle pienellekin reaktorihankkeelle. Näin voidaan Suomeen luoda teollisuutta, edelläkävijyyttä ja osaamista, jota voimme viedä myös muihin maihin.
  2. Suomi on jo ydinvoimavaltio, käyttäydytään sen mukaan. TEMin mandaatti on edistää uusiutuvaa energiaa (ml. puun pidäkkeetön poltto) ja energiatehokkuutta, mutta ydinvoiman kohdalla rooli on ”säädellä” ydinvoimaa, ei suinkaan edistää sitä millään lailla. Tämä vääristää ministeriön toimintaa eikä ole teknologianeutraalia, ja johtaa siten epäotimaaliseen toimintaan ja tulokseen, kun tavoite on päästöjen nopea ja kustannustehokas leikkaaminen ja suomalaisten elinkeinojen edistäminen. Monissa ydinvoimamaissa valtiolla ja sen virastoilla on selkeä, myös ydinvoimaa edistävä rooli. On Suomen ja suomalaisten edun mukaista, että sen keskeinen ministeriö henkilöstöineen edistää KAIKKIA puhtaita energiantuotantomuotoja tasavertaisesti.
  3. Mahdollistetaan puhtaan ydinenergian vienti. Uusilla ydinenergiateknologioilla on valtava vientipotentiaali ja Suomella on hyvä tilaisuus auttaa monia maita puhdistamaan energiajärjestelmänsä viemällä niihin ydinreaktoreilla tuotettavia energiapalveluita. Suomen ydinenergialainsäädäntö esimerkiksi käytetyn ydinpolttoaineen maahan tuonnin ja maasta viennin osalta kuitenkin estää meitä esimerkiksi myymästä ydinvoimalla tuotettuja energiapalveluita muuhun maahan siten, että huolehtisimme myös syntyneestä ydinjätteestä, vaikka Suomi on vastuullisen ydinjätehuollon edelläkävijä koko maailmassa. Kysyntä kohtuuhintaiselle, luotettavalle ja puhtaalle energialle on maailmalla huima, mutta isossa osassa maita ei ole mahdollisuutta tai halukkuutta rakentaa koko ydinenergian tuottamisen vaatimaa infrastruktuuria ja instituutioita ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta relevantissa aikataulussa. Suomella on mahdollisuus levittää positiivinen hiilikädenjälkensä paljon kokoaan isommaksi.

Lisätietoja: info@ekomodernismi.fi, https://ekomodernismi.fi 

2 ajatusta aiheesta “Uutta Ydinvoimaa. Nyt!”

  1. Tapio Toivanen

    SMR-teknologia vaikuttaa hyvältä ratkaisulta. Valtiovallan pitää pikaisesti poistaa pinvoimaloiden käyttöönoton esteet.

Kommentointi on suljettu.

X