Vastine Peter Lundin mielipidekirjoitukseen

Teknillisen fysiikan professori ja Suomen Ilmastopaneelin jäsen Peter Lund kirjoitti 12.10.2021 HS mielipidepalstalle otsikolla ”Saksan ilmastopolitiikka ei ole epäonnistunut”, ja lupaa tekstissään käydä Saksan energiatilannetta ja sen taustoja läpi faktojen valossa. Tässä artikkelissa tuon Lundin kirjoitukseen tarkennuksia ja kontekstia, sillä mielipidepalstalle ei kovin pitkiä ja perusteellisia tekstejä saa mahtumaan.

Saksan päästöt ovat pudonneet vuodesta 1990 enemmän kuin Suomessa, jolla on paremmat lähtökohdat hiilineutraaliuteen.

Kyseinen lause Lundin kirjoituksessa antaa kuvan, että Saksan ilmastopolitiikka tosiaan on onnistunut paremmin kuin Suomen. Tätä on syytä kuitenkin hieman avata ja tuoda kontekstiin.

Ensinnäkin ”Saksan päästöt” -termillä voidaan tarkoittaa monta asiaa (esim. energiasektorin päästöt, bruttopäästöt ilman maankäyttösektoria tai nettopäästöt maankäyttösektorin eli ns. LULUCF:n kanssa). Suomessa nettopäästöt, LULUCF-sektori mukaan lukien, ovat vuodesta riippuen viidenneksen tai jopa yli kolmanneksen pienemmät kuin bruttopäästöt, johtuen metsiemme suuresta merkityksestä. Tulos voi siis riippua paljon siitä, mitä tarkoitetaan.

Toinen merkityksellinen asia on vertailuvuoden valinta. Vuonna 1990 saksan kokonaispäästöt olivat 1248 miljoonaa tonnia ja vuonna 2020 puolestaan 739 miljoonaa tonnia. Vähennystä siis 509 Mtonnia, tai 40,08 % kokonaisuudessaan. Vuositasolla keskimäärin 17 Mtonnia tai 1,36 %. Sinänsä nämä luvut vaikuttavat varsin merkittäviltä, mutta hieman syvempi analyysi on tarpeen. Saksan tuoreen 2030 tavoitteen saavuttamiseksi vauhdin pitäisi lähes kaksinkertaistua noin 30 Mtonniin vuodessa. Tämä voi osoittautua vaikeaksi palaksi, sillä lähes kolmannes tehdyistä päästövähennyksistä tulivat kahdesta yksittäisestä tapahtumasta, jotka eivät todennäköisesti ole toistettavissa.

1. Korona-pandemia, jonka ansiosta päästöt putosivat yhdessä vuodessa 70 Mtonnia.
2. Saksojen yhdistymistä seurannut Itä-Saksan tehottoman energiatuotannon ja teollisuuden sulkeminen, joka auttoi pudottamaan päästöjä yli 110 Mtonnia muutamassa vuodessa 1990 luvun alussa.

Merkittävä osa Saksan ”paremmuudesta” johtuu siis vertailuvuoden valinnasta. Koska Saksan energiakäänne päätettiin alkavaksi noin vuoden 2000 tienoilla, on järkevää tehdä vertailua myös tällä vuosituhannella tapahtuneisiin päästövähennyksiin. Asioiden yksinkertaistamiseksi alla on vertailu vain fossiilisten polttoaineiden käytöstä (BP:n energiatilastot) johtuvista päästöistä, sillä valtaosa energiakäänteestä keskittyy nimen mukaan juuri energiaan, jonka osuus Saksan kokonaispäästöistä on kaksi kolmasosaa.

Vuodesta 2000 vuoteen 2020 Saksan fossiilisten polttoaineiden käytön päästöt putosivat 29 %. Suomessa vastaava luku on 34 %. Joten tässä kontekstissa Suomen fossiilisten polttoaineiden käytön päästöt putosivat lähes viidenneksen enemmän 2000-luvulla kuin Saksassa.

PÄÄKIRJOITUKSESSA (HS 8.10.) sivuttiin Saksan energiatilannetta ja -muutosta. Kirjoituksessa annettiin ymmärtää Saksan imevän sähköä muista maista, kun maa yrittää tehdä loikan uusiutuviin energialähteisiin fossiilituotannosta. Meillä Saksa esitetään julkisuudessa usein esimerkkinä maasta, jolle käy huonosti ilmastotyössä, jos luovutaan ydinvoimasta. Saksan energiatilanne ja sen taustat onkin syytä käydä läpi faktojen valossa.

Saksassa tehtiin päätös luopua ydinvoimasta jo ennen Fukushiman ydinonnettomuutta vuonna 2011 sitä mukaa kun voimaloiden käyttöikä päättyisi.

Saksan päätös ydinvoimasta luopumiseen tosiaan tehtiin jo vuosituhannen vaihteessa, vaikka varsin usein sen väitetään alkaneen vuonna 2011. Tuossa välissä ydinvoimaloiden ennenaikainen sulkeminen ehdittiin kertaalleen perua, mutta sitten Saksan johtajat panikoivat Fukushiman yhteydessä ja peruivat peruutuksen. Politiikalla ja edessä olleilla vaaleilla sekä Vihreiden nousulla on esitetty olleen osuutta tähän Merkelin panikointiin.

Se missä Lund on hieman väärässä, on kommentti, että laitokset suljettaisiin sitä mukaa kun niiden käyttöikä päättyisi. Ensinnäkin ydinvoimaloiden käyttöikä ja käyttölupa ovat kaksi eri asiaa. Käyttöikä riippuu niiden tyypistä ja voimaloiden kunnossapidosta. Saksalaiset voimalat ovat tässä suhteen olleet maailman huippuluokkaa, ja hieman vastaavanlaisille ”kevytvesireaktoreille” on maailmalla myönnetty pisimmillään jopa 80 vuoden käyttölupia. Käyttölupa ja sen pidennys myönnetään siis useissa maissa hakemuksen ja perinpohjaisen selvityksen perusteella. Ydinvoimateollisuuden alkuaikoina alustavaksi käyttöluvaksi määriteltiin yleensä 40 vuotta, mutta tämä ei sinänsä kuvannut mahdollista käyttöikää – emme tuossa vaiheessa yksinkertaisesti tienneet miten pitkään laitoksia olisi mahdollista käyttää turvallisesti ja taloudellisesti. Nyt tiedämme, että usein ainakin 60 vuotta, ja ainakin joissain tapauksissa jopa 80 vuotta. Tulevina vuosikymmeninä näemme, voidaanko käyttöä jatkaa tätäkin pidempään.

Toisekseen, ”energiewenden” neuvotteluissa vuosituhannen vaihteessa saksalaisten laitosten uudeksi käyttöluvan pituudeksi määriteltiin 32 vuotta, eli sitä lyhennettiin merkittävästi, käytännössä täysin poliittisin perustein.

Päätös perustui tarkkoihin analyyseihin.

Voi olla, että Lundilla on tietoja, joihin minä en ole päässyt käsiksi, mutta tämänkaltaisia analyysejä en ole nähnyt. Itse asiassa merkit tuntuvat viittaavan enemmän siihen, että juuri mitään järkevää analyysiä ei tehty, ei ainakaan ilmaston kannalta. Tästä yksi todistuskappale on silloisen huippupoliitikon lausunto, että Saksan kaltaisen teollistuneen valtion ei yksinkertaisesti ole mahdollista luopua sekä ydinvoimasta että hiilestä samaan aikaan. Tämän analyysin heikkouden seurauksena aivan viime aikoina muut ydinvoimavastaiset maat ovat tuoneet julki vaatimuksia, että heidän päästövähennystaakkaansa EU:ssa pitäisi löysentää ydinvoimamaihin verrattuna, koska eivät käytä ydinvoimaa.

Fukushima nopeutti päätöstä sulkea laitokset jo vuoden 2022 loppuun mennessä. Päätös nauttii laajaa kannatusta saksalaisten keskuudessa.

Kuten yllä kirjoitin, Fukushima itse asiassa palautti alkuperäisen energiewenden aikataulun voimaan, jonka Merkel oli muutamaa kuukautta aiemmin juuri perunut vetoamalla nimenomaan ilmastosyihin. Sen lisäksi joukko vanhempia voimaloita päätettiin sulkea välittömästi.

Viimeaikaisissa kyselyissä on käynyt ilmi, että monet saksalaiset itse asiassa hyväksyvät ydinvoiman keinona hillitä ilmastonmuutosta. Lisäksi aivan viime kuukausina ydinvoimamyönteiset äänet ovat yleistyneet Saksan energiakeskusteluissa voimakkaasti. Epäilemättä Keski-Euroopassa meneillään oleva kaasu- ja sähkökriisi tuovat näille äänille valtavasti lisää painoarvoa.

Saksa on usean vuosikymmenen ajan määrätietoisesti panostanut uusiutuviin energialähteisiin ja edesauttanut tuuli- ja aurinkovoiman läpimurtoon.

Saksa on todella panostanut jopa satoja miljardeja tuulen, auringon ja biomassan polton tukemiseen. Tällä hetkellä pelkästään olemassa olevan kapasiteetin syöttötariffeihin uppoaa noin 25 miljardia euroa vuodessa ilman, että rahalla saadaan juuri lainkaan uutta tuotantokapasiteettia. Samalla summalla rakentaisi 2–3 Olkiluoto 3 tyyppistä reaktoria. Tämän kaiken seurauksena saksalaisella kuluttajalla on myös Euroopan kallein sähkö. Itse asiassa se on ollut kaikkine lisämaksuineen ja veroineen niin kallista, että on ollut taloudellisesti järjetöntä korvata kaasulämmitystä sähköllä tai edes ilmalämpöpumpulla, vaikka sähkön hinta itsessään olisi markkinoilla nollassa.

Suomessakin tuulivoima on halvin sähkön tuotantomuoto ilman tukia.

Näin voi olla, mutta vertailuhinta riippuu valtavasti tehdyistä oletuksista (laitoksen oletettu käyttöikä, käytetty diskonttokorko ja niin edelleen.). Lisäksi tähän arvioon ei ole mahtunut mukaan tuulivoiman vaihtelevuuden aiheuttamaa lisäkustannusta, joka kasvaa tuulivoimana osuuden kasvaessa eksponentiaalisesti. Tämän ”systeemikustannuksen” maksaa tällä hetkellä käytännössä ”joku muu” kuin tuulivoiman tuottaja, eli se on niin sanottu ulkoiskustannus.

Saksa tuottaa suhteessa enemmän sähköä uusiutuvista energialähteistä kuin Suomi – lähes puolet kaikesta – ilman merkittäviä vesivoima- ja bioenergiavaroja. Saksa joutui jo ydinvoimakaudella tasapainottamaan sähköjärjestelmäänsä hiilivoimalla, kuten myös uusiutuvien kanssa.

Saksa voi tuottaa suhteessa suuremman osuuden sähköstään uusiutuvilla kuin Suomi, mutta ilmaston kannalta relevantti asia on päästöt. Saksalainen sähkö on kolmisen kertaa suomalaista sähköä likaisempaa, ja tavoite tulisi olla päästöjen vähentäminen paljon ja nopeasti. Lund jättää myös mainitsematta, että Saksa on tasapainottanut sähköverkkoaan myös ydinvoimalla, sillä saksalaiset ydinvoimalaitokset on luvitettu käytettäviksi kuormanseurantaan. Sinänsä sähköjärjestelmän tasapainottaminen tapahtuu, regulaation puitteissa, siellä missä se on kustannustehokkainta. Välillä kaasulla, välillä hiilellä, välillä ydinvoimalla, välillä sulkemalla tehtaiden prosesseja ja niin edelleen, paikallisista olosuhteista riippuen.

Vuoden 2011 päätös ei ole lisännyt hiilen käyttöä, päinvastoin. Hiilivoimalla tuotetaan vajaa neljännes sähköstä. Lisäksi Saksan sähkön vienti viime vuonna vastaisi lähes koko Suomen ydinvoimatuotantoa.

Lund tuntuu unohtavan tärkeän asian, eli vaihtoehtoiskustannuksen. Mikäli Saksa EI olisi sulkenut useita ydinvoimaloita 2011, se olisi voinut sen sijaan vähentää lähes vastaavan määrän kivi- ja ruskohiilen tuotantoa, sillä ydinvoima ja hiilivoima näyttelevät energiajärjestelmässä varsin samankaltaista roolia. Näin tehtynä siis paljon pienempi osa saksan sähköstä tuotettaisiin hiilivoimalla. Mikä merkitys tällä olisi?

Saksan ydinvoima-exitin päästövaikutuksia on laskettu. Tällä hetkellä Saksassa on käynnissä vielä kuusi isointa ja nuorinta ydinvoimalaa. Ne ollaan sulkemassa ennenaikaisesti tämän ja ensi vuoden lopussa, kolme voimalaa kunakin vuonna. Korvatessaan hiiltä, vaikutus päästöihin on noin 60 miljoonaa tonnia vuodessa. Se on noin viidenneksen enemmän kuin koko Suomen bruttopäästöt ilman maankäyttösektoria. Tähän mennessä Saksan ydinvoimaloiden sulkemispolitiikka on aiheuttanut noin 500 miljoonan tonnin lisäpäästöt verrattuna tilanteeseen, että Saksa olisi sulkenut sen sijaan hiilivoimaa. Kuuden jäljellä olevan voimalan sulkeminen tulee aiheuttamaan 2045 mennessä (johon asti voimalat olisivat varsin todennäköisesti käytettävissä teknistaloudellisessa mielessä) noin miljardin tonnin lisäpäästöt. Tätä taustaa vasten Lundin väite että ”Saksan ilmastopolitiikka ei ole epäonnistunutta” kuulostaa lähinnä huonolta vitsiltä.

Vielä huonommalta vitsiltä se kuulostaa, kun mukaan otetaan tämän toiminnan haitat ja kustannukset. Tuoreen tutkimuksen mukaan tällainen lisäpäästö tulee aiheuttamaan vuoteen 2100 mennessä yli neljännesmiljoona ennenaikaista, lähinnä lämpenemiseen liittyvää kuolemaa.

Saksassa hiilellä on vahva perinne, ja se on luonut paljon työpaikkoja erityisesti itäisissä osavaltioissa. Hiilen kieltäminen vastaisi bioenergian lopettamista Suomessa.

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on erittäin tärkeä ja liian vähän huomioitu asia ilmastonmuutos- ja päästövähennyskeskustelussa. Suomessa valtaosa bioenergiasta tulee muun metsäteollisuuden sivuvirroista, siinä missä hiiltä käytetään lähinnä energiantuotantoon, joten vertailu Suomeen ja bioenergiaan hieman ontuu.

Saksan nykyinen hallitus on luvannut lopettaa hiilen käytön viimeistään vuonna 2038 sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla. Tämä saattaa aikaistua uudesta hallituskoalitiosta riippuen.

Kyllä. Saksassa itse asiassa tuli oikeuden päätös, että ilmastotoimia pitää aikaistaa ja kasvattaa. Päätöksen konkreettiset seuraukset ovat vielä hieman hämärän peitossa, mutta Boston Consulting Groupin laskelmien mukaan uudet tavoitteet vaativat ainakin seuraavien asioiden tapahtumista:

• Hiilestä luopumista aikaistetaan 2030 paikkeille.
• Vuoden 2022 jälkeen uusissa asunnoissa ei voi olla öljy tai kaasulämmitystä
• Nykyiseen rakennuskantaan tulee tehdä massiiviset energiatehokkuusinvestoinnit.
• Uusien polttomoottoriautojen myynti tulee lopettaa 2030 mennessä.
• Tuuli ja aurinkoinvestointien tulee kaksinkertaistua.

Maa tulee tarvitsemaan tilalle paljon uusiutuvaa energiaa ja säätövoimaa – muun muassa energian varastointia, kulutusjoustoja, yhteistyötä Pohjoismaiden suuntaan ja siirtymävaiheessa kaasua, joka korvattaisiin myöhemmin ilmastoneutraaleilla polttoaineilla.

Sinänsä maa tulee tarvitsemaan päästötöntä energiaa samalla kun energiajärjestelmä tulee pitää vakaana. Se on poliittinen valinta, jos Saksa haluaa ydinvoiman sijaan rakentaa uusiutuvia ja niille mittavia tukijärjestelmiä sekä sitoa itsensä käytännössä vuosikymmeniksi tuontikaasun ja ylipäätään tuontienergian varaan sulkiessaan omaa kapasiteettiaan. Esimerkiksi Agora Energiewenden ”Hiilineutraali Saksa” skenaarion mukaan Saksa toisi vuonna 2050 yli sata terawattituntia vetyä naapurimaistaan – jos oletetaan että Saksa onnistuu myös leikkaamaan energiankulutuksensa alle puoleen nykyisestä (joka on varsin rohkea oletus). Tämän vetymäärän valmistamiseen elektrolyysillä tarvittaisiin kenties kolme kertaa Suomen nykyinen sähköntuotanto.

Suurista haasteista huolimatta Saksan ilmastopolitiikka ei ole tilastojen valossa epäonnistunut, sillä maan päästöt ovat pudonneet vuodesta 1990 enemmän kuin Suomessa, jolla on paremmat lähtökohdat hiilineutraaliuteen.

Tämä toteamus, kuten alussa kirjoitin, riippuu täysin valitusta vertailusta ja ajankohdasta. 2000-luvulla, jonka alussa Saksan moderni ilmastopolitiikka voidaan laskea alkaneeksi, Saksan päästöt ovat ainakin energian osalta pudonneet huomattavasti Suomea hitaammin – siitäkin huolimatta, että rahaa on käytetty valtavasti.

Saksan panostuksilla uuteen energiateknologiaan ei leikata vain päästöjä ja ydinvoimaa vaan tähdätään johtajuuteen tämän vuosisadan energiaratkaisuissa. Uuteen panostamalla syntyy työtä ja todellista vihreää kasvua, joka takaa vakaan hyvinvoinnin tulevaisuudessakin.

Toki, mittavat panostukset mihin tahansa asiaan kehittävät juuri sitä sektoria. Tärkeää on kuitenkin mitata ja vertailla asioita rehdisti, ja muistaa tärkeimmät päämäärät. Päästöjen vähennyksissä Saksan toiminta on ollut surkeaa käytettyyn rahan määrään nähden. Kuten aiemmin todettiin, Saksa käyttää noin 25 miljardia vuodessa pelkästään syöttötariffien maksamiseen, jonka se kerää sähkölaskuissa ns. EEG-maksuna. On kuvaavaa, että jos kerätyt EEG maksut olisi käytetty OL3 tyyppisten isojen ydinvoimaloiden rakentamiseen hintaan 10 miljardia kappaleelta, olisi näitä voimaloita saksassa laskennallisesti jo yli 25 kappaletta, ja koko sähköverkko olisi lähes päästötön. Ja aivan varmasti Saksassa olisi myös valtavasti johtajuutta tässä tämän vuosisadan energiaratkaisussa.

Lisätietoja: raulipartanen@gmail.com, 0505603544
Suomen Ekomodernistit ry on tiede- ja ihmismyönteinen ympäristöjärjestö.
ekomodernismi.fi / info@ekomodernismi.fi